Kristillinen aikakauslehti | Kampanja syksy 2017

”Vihan tilalle tulivat lämpö ja rakkaus”

Janne Pahkala on espoolainen motoristi, joka työskentelee sosiaalialalla.Kun kaikki toivo oli mennyt, Janne Pahkala päätti kokeilla rukousta. Se kannatti.

Minusta tuli skinhead 22-vuotiaana, koska tunsin epävarmuutta, pelkoa ja turhautumista. Niissä piireissä kokemani veljeys oli käytännössä typerien asioiden tekemistä yhdessä humalassa. Elämäntyylini perustui vihaan.

Vuosi 2009 oli elämäni käännekohta. Sitä edelsi yhä kasvanut eksyksissä olemisen tunne. Vihan tunteeni olivat kadonneet jonnekin, ja tilalle olivat tulleet musertava tyhjyys ja kuolemanpelko. Ahdistukseni tiivistyi siihen, että olin jo haulikon piippu suussa. Jostain tuli kuitenkin ajatus, että kannattaisi rukoilla. Haparoiden sanoin vain, että ”Jeesus auta” – ja olo parani heti. Parin viikon päästä sama tilanne toistui. Vähitellen rukousten välit lyhenivät, ja pitkän prosessin seurauksena ymmärsin olevani uskossa.

Ajattelin aiemmin, että minun pitäisi osata rukoilla tietyllä tavalla. Sitten oivalsin, ettei minun tarvitse muotoilla oikeita korulauseita – täytyy vain tietää suunta, johon ohjata rukouksensa.

Minulle on aina ollut vaikeaa pyytää apua. Olin oppinut, että ”se on huono lintu, joka ei höyheniään kanna”. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että uskoon tullessani Jumala opetti pyytämään apua häneltä.

Suurin muutos oli se, että vihan ja tyhjyyden tilalle tulivat lämpö ja rakkaus. Maailmaani tuli värejä.

Uusi maailma avautui myös sitä kautta, että tutustuin kristilliseen God’s Squad -moottoripyöräkerhoon. Siellä minut otettiin vastaan sellaisena kuin olen. Samanlaista välittämistä haluan osoittaa itsekin.

”Jos minulle laskettaisiin tuomio kaikista pöljyyksistäni, rumastihan siinä kävisi.”

Minulle tärkeintä on ihmisten kohtaaminen ja Jeesuksen rakkauden välittäminen. Koen kutsumuksekseni kulkea erityisesti toisten motoristien rinnalla. Joskus saan olla kuuntelijana aivan tuntemattomillekin.

Olen edelleen ylpeä suomalaisuudestani. Suomessa parasta ovat suomalaiset. Olen oppinut pitämään heitä luotettavina ja suoraselkäisinä ihmisinä.

Minua surettaa se, että auttamisesta on tullut katoava luonnonvara. Liian usein näkee tilanteita, joissa ihminen kaatuu eikä kukaan auta häntä ylös. Jos ihmiset välittäisivät enemmän toisistaan, kaikilla olisi parempi olla.
Minua ilahduttaa elämä. Sen jälkeen kun löysin Jeesuksen, näen hänet ja hänen lahjansa kaikkialla.

Vaimoni Johanna on yksi saamistani lahjoista. Hän on se, joka uskoo minuun silloin, kun en itse usko. Hän täydentää minua ja aika ajoin pitää minut pystyssä.

Yksi suurimmista oivalluksistani on Jumalan armo. On ihmeellistä, etten saa ansioni mukaan vaan armon mukaan. Jos minulle laskettaisiin tuomio kaikista pöljyyksistäni, rumastihan siinä kävisi.

Kun kaipaan piristystä, lähden ajamaan. Olen oppinut rukoilemaan prätkän selässä, ja siellä koen olevani lähellä Jumalaa.
Jeesus on yhtä olennainen osa elämääni kuin hengittäminen – tai sitäkin olennaisempi. Hän on mukana kaikessa, mitä teen. Hän merkitsee elämää sekä nyt että kuoleman jälkeen.

Teksti ja kuva: Elina Rautio


Lue myös nämä jutut

Kun kaikki toivo oli mennyt, Janne Pahkala päätti kokeilla rukousta. Se kannatti.
Voivatko rikkinäisyys ja synnintunto ollakin lahjoja? Pimeitä vaiheita läpikäynyt Jippu uskoo, että voivat.
Työ musiikin parissa vie äitiä ja poikaa erilaisille areenoille, mutta molemmille se on intohimo.
Parasta Suomelle