Kristillinen aikakauslehti | Kampanja syksy 2017
Yhteyttä ilman kulisseja

Osana suurta perhettä

Kari Ketojaa ja Marjaana Raumaa yhdistävät pastorin työ ja kokemus seurakunnasta rakastavana yhteisönä. - Toivomme, että ihmiset uskaltaisivat tulla seurakuntaan erityisesti silloin, kun heillä menee huonosti, he sanovat.
Kari Ketojasta ja Marjaana Raumasta tuli pastoreita, koska he halusivat muidenkin kokevan Jumalan ja seurakunnan huolenpitoa.
Oli vuosi 1968, ja kahdeksanvuotias Kari Ketoja oli saanut juuri diabetes-diagnoosin. Tuohon aikaan sokeritaudin puhkeaminen oli vakava asia, joka merkitsi pitkäkestoista sairaalahoitoa. Pelko, epävarmuus ja yksinäisyyden tunne täyttivät pikkupojan mielen.

– Sairastumiseni oli suuri takaisku, ja se herätti paljon syvällisiä kysymyksiä. Tuntui myös todella pahalta joutua sairaalaan, pois kotoa ja tutuista ympyröistä.
Sairaalajaksosta tuli yli kuukauden mittainen. Yksinäisyyttä lievensivät vanhempien säännölliset vierailut ja muutamat Karin kotiseurakunnasta tutut ihmiset. Yksi vakiovieraista oli jo aikuiseksi varttunut mutta 5–6-vuotiaan tasolle jäänyt Timo, joka piristi päiviä
Haavistoruskeaan paperipussiin kätketyllä sokerittomalla jäätelöllä ja loistavalla hymyllään.

– Aina ennen lähtöään hän rukoili puolestani: ”Herra paranna Kari, anna Karille lohdutusta. Kiitos, että sinun huolenpitosi yltää kaikkialle.”

Sairaalajakson loppupuolella Kari pääsi viikonloppulomalle ja kotiseurakuntansa Turun helluntaiseurakunnan tilaisuuteen.

– Menimme istumaan salin takaosaan parven alle niin, etteivät muut seurakuntalaiset huomanneet meitä. Alkurukoushetkessä koko seurakunta yhtyi rukoilemaan minun puolestani – kuten he olivat tehneet sairastumisestani lähtien, Kari muistelee.

Kari Ketoja suhtautuu pastorin tehtäväänsä ja sen sisältämään vastuuseen vakavasti. - Kristityt voivat joko tartuttaa lähimmäisiinsä Jumalan rakkautta tai antaa rokotetta sitä vastaan. Olisi kauheaa huomata olleensa jälkimmäinen, hän sanoo.– Se oli omien taistelujeni keskellä niin vahva kokemus, että se on vaikuttanut koko elämäni suuntaan. Halusin, että kaikki muutkin saisivat kokea samaa kuin minä. Pikkuhiljaa aloin tiedostaa, että elämäntehtäväni tulisi olemaan seurakuntatyössä.

”Koko seurakunta yhtyi rukoilemaan puolestani. Se oli omien taistelujeni keskellä niin vahva kokemus, että se on vaikuttanut koko elämäni suuntaan.” Kari Ketoja

”Käytännössä asuimme seurakunnassa”

Myös Marjaana Raumalla on lämpimiä lapsuusmuistoja seurakunnasta. Hänen varhaisvuosiensa käännekohta sijoittuu 1980-luvulle, jolloin hänen vanhempansa erosivat. Avioerot olivat tuolloin vielä harvinaisia. Perheen kotiseurakunnassa Seinäjoen helluntaiseurakunnassa ymmärrettiin kuitenkin, että yksinhuoltajaksi jäänyt äiti tarvitsee tukee.
Iltatähti, nelivuotias Marjaana, otettiin erikoishuolenpidon kohteeksi.

– Mieleeni on jäänyt erityisesti eräs nainen seurakunnasta, joka osti lahjoja, vei Särkänniemeen ja oli muutenkin tukena. Emme olleet isoissa rahoissa, mutta koko ajan seurakunnasta tuli joku ja toi pikkuisen rahaa, Marjaana kertoo.
Erään kerran Marjaanan äiti iloitsi tulevasta veronpalautuksesta, joka helpottaisi perheen taloudellista ahdinkoa. Avioero ei ollut virallinen, joten veronpalautus menikin isän mätkyjen maksamiseen.

– Tilanteesta tietämätön seurakuntalainen toi äidilleni juuri sen verran rahaa kuin hän olisi saanut veronpalautuksina. Nainen kertoi, että Jumala oli käskenyt hänen tuoda juuri sen summan.

Huolenpidon kokemusten sekä hyvän kaveriporukan ja mielenkiintoisten harrasteiden myötä seurakunnasta muodostui Marjaanalle kuin toinen koti.

– Yhdessä ystävieni kanssa käytännössä lähes asuimme seurakunnassa.

Kutsumustyö avautuu

Nykyään Marjaana Rauma ja Kari Ketoja ovat pastoreita ja läheisiä kollegoita. Kari johtaa Kotkan helluntaiseurakuntaa, josta kymmenen kilometrin päässä sijaitsee Marjaanan luotsaama Karhulan helluntaiseurakunta.
Marjaanan matka oman kutsumuksensa löytämiseen on ollut paljon Karin polkua pidempi.

– Lapsena ja nuorena minulle ei pälkähtänyt päähänkään, että voisin joskus olla pastori. Siinä vaiheessa ei sellaista vaihtoehtoa ollut, hän kertoo viitaten miespastorivaltaiseen seurakuntakulttuuriin.
Muutettuaan opiskelujen perässä Tampereelle Marjaana sai tilaisuuden johtaa yhtä seurakunnan ”solua” eli kodeissa kokoontuvaa pienryhmää. Hän huomasi pitävänsä Raamatun opettamisesta ja toisten kasvun tukemisesta. Opetuskokemusta alkoi kertyä myös erilaisilta kursseilta ja seurakunnan raamattukoulusta.

– Sitten seurakunnan johtaja tuli kysymään, kiinnostaisiko minua työsuhde. Hän oli nähnyt minussa olevan kutsumuksen.
Myös Karhulan pastorin työ pari vuotta sitten avautui siten, että Marjaanaa pyydettiin tehtävään. Nyt hän on opetellut seurakunnan pyörittämistä tukenaan Kotkan helluntaiseurakunnan työyhteys.

- Tieto siitä, että omilla sanoilla on tosi paljon vaikutusta toisiin ihmisiin, tekee nöyräksi. Pitää olla tarkkana, ettei ohjaa väärällä tavalla toisen ihmisen elämää, Marjaana Rauma pohtii.– Usein pienten seurakuntien pastorit ovat ypöyksin. Olen etuoikeutettu, kun saan kokeneemman pastorin apua ja tukea, Marjaana sanoo.

Marjaanan ja Karin työtoveruus näkyy hyvin käytännöllisissä asioissa: he tapaavat säännöllisesti, suunnittelevat yhteisiä tapahtumia, jakavat toisilleen työn iloja ja suruja sekä tarvittaessa avittavat toisiaan vaikkapa saarnan ideoinnissa.

– Nautin siitä, että pystyn antamaan tukeani ja mentoroimaan ympärilläni olevia työtovereita, Kari kertoo.

Paikka, jossa rakastetaan

Karin mukaan paikallisseurakuntien ja kaikkien kristittyjen kuuluisi olla kuin perhe, jossa autetaan toinen toisiaan omien vahvuuksien mukaan.

– Seurakunta Jeesuksen uskovien perheyhteytenä on nerokas Jumalan suunnitelma. Se on kasvualusta, josta ponnistaa elämän haasteisiin, hän kiteyttää.

– Seurakunnan tulisi olla kuin turvasatama – paikka, josta saa apua ja turvaa. Paikka, jossa kuunnellaan ja rakastetaan, Marjaana lisää.
Pastorit tiedostavat, että aina seurakunta ei kuitenkaan onnistu tehtävässään; julkisuudessa esillä olleet traumaattiset seurakuntakokemukset eivät ole jääneet heiltä huomaamatta.
– Haavoja on jättänyt esimerkiksi autoritäärinen johtamiskulttuuri, jossa johtaja on sanellut asiat eikä niitä ole saanut kyseenalaistaa, Marjaana pohtii.
– Toisaalta tuo menneiden vuosikymmenten johtamistyyli on ollut silloin samanlainen muuallakin yhteiskunnassa, hän lisää.
Olemme oman aikamme lapsia, uskoo myös Kari ja huomauttaa, että ihmissuhteissa vaikuttavat aina myös henkilökemiat.
– Sekä erilaiset taustat ja luonteet, itsetunto ja aikaisemmat haavat, Marjaana täydentää. Siksi samakin tilanne voidaan tulkita ja kokea hyvin eri tavoin.

Pastorikin on ihminen

Kari näkee yhdeksi huonojen seurakuntakokemusten syyksi puutteelliset vuorovaikutustaidot, joista ei perinteisesti ole paljoa herätyskristillisissä seurakuntapiireissä puhuttu.

– Niiden jatkuva kehittäminen on edellytys sille, että seurakunta voisi olla terve yhteisö ja kodinomainen paikka.
Lisäksi Kari ja Marjaana haluaisivat olla luomassa sellaista seurakuntakulttuuria, jossa uskalletaan olla ihmisiä heikkouksineen ja kipuineen.

– Saan työssäni olla jatkuvasti repimässä kulisseja alas. Kaikki ajattelevat, että muut ovat parempia kuin minä ja kenelläkään muilla ei ole samanlaisia ongelmia. Pyrinkin itse olemaan mahdollisimman aito ja tuomaan esille, että olen heikko ja minullakin on ongelmia, Marjaana kertoo.

Toinen Marjaanan vakioteema ja seurakuntatyötä kannatteleva voima on Jumalan armo: se, että Jumalan lapseksi pääsee yksin Jeesuksen ristintyön tähden emmekä voi ansaita pelastusta mitenkään omien tekojemme kautta.

– Ilman armon sanomaa elämästämme tulee suorittamista. Siksi ihmisen on pakko kuulla se uudelleen ja uudelleen.

Kotkan ja Karhulan helluntaiseurakunnat ovat osa Suomen noin 240 helluntaiseurakunnasta. Suomessa helluntaiseurakuntiin kuuluu noin 45 000 ihmistä. Maailmalla perinteisiä helluntailaisia on noin 150 miljoonaa ja helluntai-karismaatikkoja yhteensä 650 miljoonaa. Helluntailaiset ovat maailman suurin protestanttinen liike.

Teksti: Elina Rautio Kuvat: Seppo Haavistoruskeaan


Lue myös nämä jutut

Uskoontulon aikaansaama muutos vankilatuomiota istuneessa poikaystävässä sai Outi Lepistön selvittämään uudelleen ateistisen maailmankatsomuksensa perusteet.
Kari Ketojasta ja Marjaana Raumasta tuli pastoreita, koska he halusivat muidenkin kokevan Jumalan ja seurakunnan huolenpitoa.
Oli vuosi 1968, ja kahdeksanvuotias Kari Ketoja oli saanut juuri di...
Kun kaikki toivo oli mennyt, Janne Pahkala päätti kokeilla rukousta. Se kannatti.
Parasta Suomelle