Kristillinen aikakauslehti | Kampanja syksy 2017
Musiikkievankelista ammentaa omista kokemuksistaan:

”Olen kiitollinen haavoistani”

Voivatko rikkinäisyys ja synnintunto ollakin lahjoja? 
Pimeitä vaiheita läpikäynyt Jippu uskoo, että voivat.

Vielä neljä vuotta sitten Jippu eli Meri-Tuuli Elorinne tunnettiin upean lauluäänensä ja lavakarismansa lisäksi lukuisista miessuhteistaan ja päihdesekoiluistaan. Nyt hän aloittaa kolmatta syksyä Turun Mikaelinkirkon musiikkievankelistana, kiertää ympäri Suomea laulamassa Jeesuksesta ja viettää vapaa-aikansa miehensä Sami Elorinteen ja kolme vuotta täyttävän Romeo-poikansa kanssa.

– Olen ”kaikki tai ei mitään” -ihminen. Sami pitää huolen siitä, että meillä puhutaan muustakin kuin uskonasioista. Se on hirveän tervettä, Jippu kertoo.

Nyt puhutaan kuitenkin lähes yksinomaan uskonasioista. Niitä ei nimittäin voi sivuuttaa, jos haluaa ymmärtää laulajan elämässä tapahtunutta muutosta ja tämänhetkisiä ajatuksia. Itse asiassa niistä ei voi olla puhumatta edes mennyttä elämää pohdittaessa: hengelliset asiat ovat aina olleet Jipulle tärkeitä, vaikka vuosikausia hänen elämäntyylinsä olikin kaikkea muuta kuin kristillinen.

”Ajattelin olevani niin syntinen, ettei mulla ole oikeutta hyvään elämään.”

– Uskoni kasvun esteenä oli se, että pidin itseäni kelvottomana lahjan vastaanottamiseen. Olin kuullut tuhansia kertoja, että Jeesus tuli syntisiä varten. Silti ajattelin, että mun täytyisi ensin tulla puhtaaksi ja mennä vasta sitten Jeesuksen luokse. Ajattelin olevani niin syntinen, ettei mulla ole oikeutta hyvään elämään.

- Suurin synti on pyrkiä olemaan itse Jumala. Usein näemme ihmisten elämässä saastan ja huoruuden mutta emme omavanhurskauden syntiä. Olen itsekin langennut siihen, että odotan toisten noteeraavan parannuksen-tekoni. Voiko olla ällöttävämpää kuin uskovainen, joka ajattelee olevansa parempi kuin tavalliset ihmiset?Saa olla rikki

Nykyisin Jippu tietää, ettei hän ole ainut arvottomuuden tunteen vuoksi sisäisiin kahleisiin jäänyt suomalainen. Neljän viime vuoden aikana laulaja on kohdannut keikoillaan lukuisia ihmisiä, jotka kamppailevat erilaisten haavojen ja pelkojen kanssa.

– Tämän kansan yllä on valtava hä-peän, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden taakka. Ihmiset pelkäävät itseään ja sitä, mitä heissä on. Lisäksi he pelkäävät, etteivät riitä Jumalalle.
Erityisesti vanhemmassa sukupolvessa Jippu on havainnut myös helvetin pelkoa. On ollut traagista keskustella vanhuksen kanssa, joka on palvellut koko elämänsä Jeesusta mutta pelkää edelleen, ettei pääse perille taivaaseen.

– Jostain meille on iskostunut ajatus, että meidän täytyisi ensin tehdä itse jotakin. Sen valheen on sorruttava. Taivaan portilla on yksi ainut kysymys: ”Uskotko Jeesukseen pelastajanasi?” Se on jo riittävän vaikea kysymys; Jeesuksen ottaminen omaan sydämeen voi olla jollekin elämän kestävä prosessi.

Jipusta onkin tullut vannoutunut armon äänitorvi. Kun hän kaksi vuotta sitten aloitti työn Turun Mikaelinkirkossa, halusi hän ryhtyä pitämään tilaisuuksia, jonne olisi mahdollisimman matala kynnys. Haavani on lahjani -illoista on nyt tullut seurakunnan vakiotoimintaa, jossa musiikin lisäksi keskustellaan jostakin elämänläheisestä aiheesta illan artistivieraan kanssa.

– Ideana on, että seurakuntaan saa tulla rikkinäisenä eikä kukaan painosta korjaantumaan heti paikalla. Mielestäni hengellisissä piireissä vaaditaan usein liian pikaista tervehtymistä ja kivun tai surun taakse jättämistä. Jokaisen pitää saada olla rauhassa rikki oman aikansa ja vain levätä Kristuksen haavoissa.

- Olen saanut uuden elämän, mutta olen edelleen säröinen ja kummallinen. Kuitenkin aina kun katson Kristuksen kasvoihin, näen rakkauden kasvot.Maailman kaunein asia

Musiikkievankelista tietää leimautuvansa joidenkin silmissä ”halvan armon” kauppiaaksi – sellaiseksi, joka vain silittää myötäkarvaan ja katsoo pahoja tekoja läpi sormien. Jipulle armo ei ole kuitenkaan kaiken sallimista vaan ihmisen hyväksymistä.

– Salliminen on rajattomuutta ja syntiin alistumista. Armo ei koskaan alistu, vaikka se hyväksyykin ihmisen sellaisenaan. Armo on niin vahva, että se pystyy kannattelemaan koko synnin painon.

Armoa ei myöskään voi ymmärtää ymmärtämättä omaa syntisyyttään.

– Armahdus on sitä, että tuomittu saa armon. Armon käsittäminen edellyttääkin itsensä kohtaamista ja synnintuntoa – ymmärrystä siitä, mistä on armahdettu, evankelista painottaa.

Hän kuvaakin yhdeksi suurimmaksi oivalluksekseen sitä, ettei synnintunto olekaan raskas haarniska vaan ”maailman kaunein asia”. Se on ikään kuin itkumuuri, pyhä paikka, jossa asetumme oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa.

– Kun olen sillä paikalla, olen aina turvassa.

Synnintunnon tavoin Jippu on oppinut näkemään myös sisimmän haavat lahjoina, joista voi olla kiitollinen. Esikuvana omien kipujen hyväksymisessä on itse Kristus, jonka haavat ristillä johtivat koko ihmiskunnan pelastukseen.

– Haavojen takana on pelastus. Ne tekevät riippuvaiseksi Jeesuksesta, vievät ristin luo. Mitä syvemmin tunnen omat haavani, sitä paremmin opin tuntemaan itseni – ja Jeesuksen.

– Kristus haluaa kyllä parantaa, mutta paraneminen alkaa vasta sitten, kun olemme paljastaneet hänelle haavamme.

Luotu Jumalan hulluksi

Jippu puhuu kokemuksesta. Monet haavat ovat jo päässeet puhdistumaan, toiset aiheuttavat edelleen kipua. On myös asioita, joita laulaja on pitänyt haavoinaan, mutta jotka ovat osoittautuneet Jumalan antamiksi persoonallisuuden piirteiksi.

– Olen esimerkiksi ajatellut, että olen liian räväkkä ja radikaali ja että minun täytyisi tulla säröttömäksi seinäruusuksi. Nyt ymmärrän, että mulle on annettu hullunrohkeutta, jota nimenomaan tämä aika tarvitsee.

– Toisaalta olen löytänyt itsestäni myös asioita, joiden luulin olevan hyviä, mutta joita Jumala haluaakin poistaa. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi omavoimaisuus ja pyrkimys menneisyyteni hyvittelyyn.

Laulaja sanookin, ettei hän tämän oivallettuaan suostu enää kantamaan häpeää omasta historiastaan.

– Olen kamppailut paljon alhaisen omanarvontunnon kanssa ja etsinyt toisten hyväksyntää. Enää en kuitenkaan tarvitse sitä. Minun sielussani on selvä ja kirkas tietoisuus siitä, että Jeesukselle olen rakastettu sellaisena kuin olen.
Tästä kokemuksesta kumpuaa halu välittää Kristuksen rakkautta myös toisille. Siksi Jippu ei laula enää mistään muusta kuin Jeesuksesta.

– Seuraavaksi olen tekemässä levyä, joka sisältää kauneimpia hengellisiä lauluja uusilla sovituksilla. Koen, että tämä aika tarvitsee vanhoja ”verilauluja”, joissa puhutaan Jeesuksen verestä, joka vuosi puolestamme.

– Myös minä tarvitsen niitä edelleen. Kun laulan Jeesuksesta, laulut parantavat samalla myös minua. 

Teksti: Elina Rautio Kuvat: Seppo Haavisto


Lue myös nämä jutut

Kari Ketojasta ja Marjaana Raumasta tuli pastoreita, koska he halusivat muidenkin kokevan Jumalan ja seurakunnan huolenpitoa.
Oli vuosi 1968, ja kahdeksanvuotias Kari Ketoja oli saanut juuri di...
Kun kaikki toivo oli mennyt, Janne Pahkala päätti kokeilla rukousta. Se kannatti.
Voivatko rikkinäisyys ja synnintunto ollakin lahjoja? Pimeitä vaiheita läpikäynyt Jippu uskoo, että voivat.
Parasta Suomelle