Kristillinen aikakauslehti | Kampanja syksy 2017

Oikea vaappu

Minä en ole mikään kalamies. Jokamiehenoikeutta olen sen verran hyödyntänyt, että olen käynyt joskus kesäisin mato-ongella ja aurinkoisina kevättalven päivinä pilkkimässä. Laiskasta harrastamisesta johtuen kalansaaliitkaan eivät ole olleet kehuttavia.

Menneenä kesänä päätin tehdä toisin. Tyttärenpoikamme valmistautui aloittamaan elokuussa koulutaipaleensa, ja minä ajattelin, että kalastuksen kansalaistaito pitää opettaa hänelle juuri tässä vaiheessa. Pitäähän nuorella miehellä olla ainakin kalajuttuja kerrottavaksi luokkakavereille. Niinpä maksoin valtion kalastuksenhoitomaksun ja kaivoin autotallin nurkasta appiukolta perinnöksi saamani virvelin ja uistinpakin. Kalakaverinihan ei lupia vielä tarvitse.

Myös vävyni innostui asiasta, marssi poikansa kanssa kauppaan ja osti pojalle värikkään suomalaisen huippuvaapun.

Minä tutkin mökkijärven syvyyskäyriä ja yritin muistella, mitä oikeat kalamiehet olivat puhuneet ottipaikoista. Niitä kuulemma oli vedenalaisten penkkojen ja niemenkärkien kohdalla. Yllättävän paljon erilaisia syvänteitä ja matalikkoja syvyyskartasta löytyikin.

Sitten koitti meidän yhteisen retkemme aika. Lähdimme piknikille lähisaareen. Menomatkalla oli mielessä lähinnä saarieväiden syönti, mutta paluumatkalla laitettiin uusi vaappu siiman päähän ja otettiin suunta kohti vedenalaisia syvänteitä. Aurinko paistoi, ja kesätuuli pörrötti kalamiehen hieman pitkiksi venähtäneitä kesähiuksia. Yhtäkkiä virvelin räikkä alkoi huutaa ja lisäsiima alkoi juosta kelalta. Rauhallisin ottein pikku kalamies teki juuri niin kuin oli opetettu. Hän kelasi aina löysät pois ja antoi sopivasti lisää siimaa väsyttäen näin saalista. Pikku hiljaa kala tuli lähemmäs venettä, kunnes se oli niin lähellä, että sain se siepatuksi haaviin. Pelonsekaisella kunnioituksella ylpeä kalamies katsoi hurjan kokoista saalistaan.

Kalamiehen touhuja seuratessani mieleeni putkahtivat jostain Jeesuksen sanat: ”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä.”

Jumalallakin on omat vaappunsa. Niiden avulla hän vetää meitä luokseen, koska hän rakastaa meitä. Joskus vaappu voi olla luonnon moninaisuus, musiikki tai lähimmäisten osoittama rakkaus, joskus taas pysähdyttävä elämäntilanne.

Paavo Rauskanen
Kirjoittaja on toimittaja ja kirjailija Mänttä-Vilppulasta.


Lue myös nämä jutut

Kari Ketojasta ja Marjaana Raumasta tuli pastoreita, koska he halusivat muidenkin kokevan Jumalan ja seurakunnan huolenpitoa.
Oli vuosi 1968, ja kahdeksanvuotias Kari Ketoja oli saanut juuri di...
Kun kaikki toivo oli mennyt, Janne Pahkala päätti kokeilla rukousta. Se kannatti.
Työ musiikin parissa vie äitiä ja poikaa erilaisille areenoille, mutta molemmille se on intohimo.
Parasta Suomelle