Kristillinen aikakauslehti | Kampanja syksy 2017

Erilaisuus kääntyi vahvuudeksi

Oma hevonen oli haave, joka ei toteutunut vielä Outin lapsuudessa. Nyt eestinhevonen Saga ja taaempana oleva welshponi Pipsa tuovat iloa niin Outille kuin Arillekin.Outi ja Ari Lepistön koti sijaitsee inkoolaisessa maalaismaisemassa. Seurana kotipihassa on saksanpaimenkoira Mindy.Uskoontulon aikaansaama muutos vankilatuomiota istuneessa poikaystävässä sai Outi Lepistön selvittämään uudelleen ateistisen maailmankatsomuksensa perusteet.
Rakkaus eläimiin on ollut pienestä pitäen tärkeä osa Outi Lepistön persoonaa. Haaveissa oli eläinlääkärin ammatti, eikä asia ollut siitä miksikään muuttunut, kun ammatinvalinta tuli ajankohtaiseksi.

Lapsuusmuistoihin kuuluvat myös pyhäkoulu ja turvallinen lapsenusko. Nuoruusvuosien vastoinkäymiset ja kokemukset epäoikeudenmukaisuudesta muuttivat Outin ajattelutavan.

– Tulin siihen tulokseen, ettei Jumalaa voi olla olemassakaan. Jos Jumala olisi, elämä ja maailma eivät olisi tällaisia.
Näkemys sai vahvistusta eläinlääketieteen opintojen alettua Helsingin yliopistossa. Outi sisäisti siellä esillä pidetyn luonnontieteellisen maailmankuvan.

– Olimme nuoria, innokkaita ja varmoja siitä, että elämä rakentuu tieteen pohjalle. Ajattelimme, että me ihmiset olemme oman onnemme seppiä ja menemme eteenpäin omilla ansioillamme. Kaikki on syntynyt alkuräjähdyksessä, eikä kuoleman jälkeen ole mitään.

Oli kuitenkin kaksi asiaa, jotka eivät tuntuneet istuvan tähän kuvaan. Outi ihmetteli, miksi maailmassa on eläinten kaltaisia olentoja, joiden tarkoitus on vain tuoda ihmisille iloa ja hyötyä. Musiikki kosketti usein tavalla, joka ei sopinut Outin omaksumaan ajatusmalliin.

Viha kiehui yli

Opiskeluaikoinaan Outi tapasi Ari Lepistön eräässä ravintolassa Helsingin yössä. He ihastuivat toisiinsa ja alkoivat seurustella.

– Ari kertoi minulle ensin kaunistellun version elämästään menestyvine yrityksineen kaikkineen. Minä uskoin sen, mutta aloin ihmetellä, miksi sellainen mies asusteli matkustajakodissa.

Ari ymmärsi kyllä, ettei suhdetta voisi pitemmän päälle rakentaa valheen varaan.

– Tajusin varsin nopeasti, että olin rakastunut Outiin, mutta pelkäsin paljastaa, että olin huumeiden käyttäjä ja rikollinen, jolla oli ollut useita vankilatuomioita.

Arin elämän alamäki oli alkanut jo poikavuosina, jolloin hän viihtyi paremmin kaduilla kuin kotona. Katuelämä toi kuvioihin päihteet ja rikollisen elämäntavan.

Perusluonteeltaan kiltti poika suostui nuorisoporukassa mieluummin väkivallan kohteeksi kuin käytti itse nyrkkejään. Viha kasautui sisälle, ja eräänä päivänä se kiehui yli. Urheilullinen ja vahva Ari huomasi pärjäävänsä tappeluissa. Ajan oloon hänestä tuli pelottavan väkivaltainen kaveri.

Erään poliisin epäoikeudenmukaiselta tuntunut toiminta sytytti vihan viranomaisia ja auktoriteetteja kohtaan. 18-vuotiaana Ari hyökkäsi sekopäissään msaman poliisin kimppuun. Seurauksena oli vankilatuomio.

– Sen jälkeen ei ollut enää paluuta normaalielämään.

Oli kuitenkin eräs asia, joka oli kulkenut hänen mukanaan lapsuudesta saakka. Ari luki mummon opettaman iltarukouksen aina kun oli tarpeeksi selvin päin.

Pakko olla toinen totuus

Arin elämä alkoi kiertää kehää: vankilaan, sieltä siviiliin, päihteitä, rikoksia ja takaisin vankilaan. Koskaan hän ei tottunut kiven sisällä olemiseen.

– Vuonna 1991 Helsingin keskusvankilassa mieleeni tuli ensimmäisen kerran ajatus, ettei edes minun kaltaistani paatunutta ihmistä ole tarkoitettu elämään sillä tavoin. On pakko olla jokin toinen totuus, jokin merkitys elämälle.
Alkoi monta vuotta kestänyt prosessi, jonka aikana Ari etsi tietä toisenlaiseen elämään milloin Raamatusta, milloin vankilapastorin pakeilta tai kirkosta, jossa hän tunsi yliluonnollista rauhaa ja turvaa.
Arin viimeinen vankilajakso alkoi niissä vaiheissa, kun hän jo seurusteli Outin kanssa. Viiden vuoden ja seitsemän kuukauden tuomio vei hänet ensin Helsingin lääninvankilaan ja sitten Turun keskusvankilaan, Kakolaan. Siellä auringonlaskua katsellessa tapahtui erikoinen Jumalan kohtaaminen, joka keroi siitä, että Arin rukoukset oli kuultu ja hänen elämäänsä seurattiin jostain ylhäältä. Jospa elämä nyt muuttuisi.

Lankeaminen huumeisiin ja katumus seurasivat kuitenkin toisiaan. Lopulta tuli päivä, jolloin Ari ajatteli pettyneenä, ettei hänestä ole Jumalaa seuraamaan. Hän tarttui kuitenkin kirjaseen, jonka kirjoittaja kertoi vapautuneensa viinasta Jumalan avulla.
Ari mietti, voisiko Jumala ottaa häneltä pois himon huumeisiin. Siihen ajatukseen hän nukahti, vaikka olisi normaalisti valvonut ottamallaan amfetamiiniannoksella vuorokauden.

– Aamulla sätkätoppaa katsoessani täytyin yhtäkkiä valtavalla ilolla. Minun ei tehnyt mieli tupakkaa. Ilo vain kasvoi. Ymmärsin, että Jeesus oli vapauttanut minut huumeista ja minulle oli tapahtunut yön aikana se, mistä olin lukenut illalla kirjasesta: olin syntynyt uudesti ylhäältä.

Mikä muutti miehen?

Outille Arin vankilatuomio merkitsi tutustumista täysin vieraaseen maailmaan.

– Käydessäni tapaamassa Aria näin, että hän voi tosi huonosti ja aina vain huonommin. Kun hän sitten kertoi uskoontulostaan, ajattelin että se oli tervetullut käänne parempaan.

Huumeista vapauduttuaan Ari oli täynnä intoa ja iloa.

– Oli ongelma mikä vain, vastaus oli aina, että Jeesus auttaa. Yritin ehdottaa, että voisimme puhua välillä jostain muustakin, Outi muistelee.

Hän seurasi vierestä muutosta, joka Arissa tapahtui. Muutos ei näkynyt vain käytöksessä ja puheessa. Arista tuli aivan kuin uusi ihminen.

– Minun oli pakko myöntää, ettei ihminen voi saada itse sellaista aikaan. Mietin, että ehkä ateismi oli itselleni puolustusmekanismi, kulttuuriin ja ympäristöön sopiva elämän teoria.

Outi pohti asioita ja luki Johanneksen evankeliumia niin kuin Ari oli neuvonut. Sieltä eteen tulleet Jeesuksen sanat pysäyttivät hänet: ”Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat.”

– Ymmärsin, että tämä oli se, mitä Arille oli tapahtunut. Olin hänelle vähän kateellinenkin. Hänellä oli jotain, mitä minulla ei ollut, ja kuitenkin hän oli vankilassa ja minä siviilissä.

Outi ymmärsi tulleensa ratkaisun paikalle. Hän luovutti elämänsä Jeesukselle.

Arille se oli tietysti suuri ilouutinen.

– Minun uskoontuloni oli myös vahvistus meidän suhteellemme. Menimme naimisiin vuoden kuluttua. Arin vankilatuomio jatkui sen jälkeen vielä kaksi ja puoli vuotta, Outi kertoo.

Erilaisina yhdessä

Lepistöt asuvat nykyään Inkoossa. Lapset Janne ja Jenni ovat jo nuoria aikuisia. Eläinlääketieteen tohtoriksi väitellyt Outi on keskittynyt urallaan ympäristöterveydenhuoltoon ja työskentelee nykyisin omassa yrityksessään.

Arilla on työn alla seurakuntatyöhön pätevöittävä kolmivuotinen tutkinto keuruulaisessa Iso Kirja -opistossa. Hän on ollut mukana hengellisessä vankilatyössä uskoontulonsa ajoista saakka.

Kahden erilaisesta taustasta tulevan ihmisen avioliiton onnistuminen on Lepistöjen oman kokemuksen mukaan kaikkea muuta kuin itsestään selvää.

– Sanotaan, että erilaisuus on rikkautta. Meistä se ei aina tuntunut siltä yhteiselämän alkuvaiheissa. Keskinäiset kulttuurierot olivat niin suuret. Vuosien myötä erilaisuus on kuitenkin kääntynyt vahvuudeksi ja jopa rikkaudeksi, Outi kertoo.

Lepistöt toteavat, että Jumalan apu heidän elämässään on näkynyt selkeimmin juuri parisuhteessa ja perhe-elämässä.
Yhteisen elämän varrella on tullut eteen paljon isoja haasteita niin yksityiselämässä kuin työssäkin.

– Missään ei kuitenkaan ole tullut vastaan täydellistä umpikujaa. Aina on löytynyt ulospääsy ja reitti johonkin uuteen, Outi sanoo.
Ari painottaa Jumalan johdatuksen etsimisen merkitystä.

– Olemme ja haluamme olla riippuvaisia johdatuksesta kaikissa elämän tilanteissa. Koen, että olemme turvassa Jumalan kädessä. Silti paras on vielä edessä. Olemme menossa taivasta kohti, ja Jumala on luvannut olla kanssamme joka päivä.


Teksti: Sirpa Juvonen
Kuvat: Seppo Haavisto



Lue myös nämä jutut

Kari Ketojasta ja Marjaana Raumasta tuli pastoreita, koska he halusivat muidenkin kokevan Jumalan ja seurakunnan huolenpitoa.
Oli vuosi 1968, ja kahdeksanvuotias Kari Ketoja oli saanut juuri di...
Voivatko rikkinäisyys ja synnintunto ollakin lahjoja? Pimeitä vaiheita läpikäynyt Jippu uskoo, että voivat.
Työ musiikin parissa vie äitiä ja poikaa erilaisille areenoille, mutta molemmille se on intohimo.
Parasta Suomelle