Kristillinen aikakauslehti | Kampanja syksy 2017

Elli on itsenäisen Suomen ikätoveri

Kun satavuotiaalta Elli Harjulta kysytään pitkän iän salaisuutta, hän vastaa: "Olen elänyt anteeksiantamuksessa eikä sydämessäni ole katkeruutta."

– Ajatella, että minä olen yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi, kortesjärveläinen Elli Harju hämmästelee.

Toden totta, Elli syntyi 25.4.1917. Sinä keväänä Suomi oli vielä Venäjän keisarikuntaan kuuluva autonominen suuriruhtinaskunta. Itsenäiseksi julistautuminen toteutui joulukuussa samana vuonna.

Elli pitää kotimaansa itsenäisyyttä suuressa arvossa. Hän uskoo, että asiat eivät olisi yhtä hyvin, jos itsenäisyyttä ei olisi saavutettu tai se olisi menetetty, kun sitä koeteltiin myöhempinä sotavuosina.

Presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion allekirjoittama onnitteluviesti sata vuotta täyttäneelle Ellille on arvoisellaan paikalla olohuoneen seinällä. Sen vieressä on kotirintamanaisen mitali, joka on kiitos uurastuksesta isänmaan hyväksi vuosina 1939-1945.

Elämää kotirintamalla

Sotavuodet olivat Ellille raskaita. Talvisodan syttyessä marraskuussa 1939 hän oli nuori aviovaimo ja pikkuisen esikoispojan äiti. Perheen pienen maatilan töistä oli selvittävä omin neuvoin, kun isänmaa kutsui miehen palvelukseensa.

Elli oli tarmokas ja neuvokas nainen. Myllyreissut ja muut raskaat työt tulivat hoidetuiksi. Kun vesi loppui talvella kaivosta, sitä piti noutaa karjaa ja pyykinpesua varten hevosella järvestä kahden kilometrin päästä. Ruokavesi saatiin naapurin kaivosta. Tarpeen tullen apuakin oli onneksi saatavilla.

Oloa helpotti se, että puolison pärjäämistä rintamalla ei tarvinnut murehtia, sillä esimiehet olivat niin tyytyväisiä Eero Harjun taitoihin kirjurina, että halusivat pitää hänet siinä tehtävässä Korialla.

Jatkosodan päättyessä perheessä oli jo kolme lasta. Sen jälkeen vanhempien, kahden pojan ja yhden tytön iloksi syntyi vielä poika.

"Vanhin poikani on nyt 77-vuotias, toinen poika 76-vuotias ja tytär 72-vuotias. Sanon heitä edelleen lapsikseni, niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakin."

Paljon on muuttunut

Suomalainen elämänmeno on muuttunut sadassa vuodessa huimasti, ja Elli on käynyt kaiken sen läpi omassa elämässään.

– Muistan sähköjen tulon ja sen, miten väänsin sähkövalon ensimmäisen kerran päälle. Kun radio tuli taloon, olin onnellinen saadessani kuunnella siitä musiikkia, hän kertoo.

Lapsuuden elinolosuhteet olivat vaatimattomat. Elli syntyi esikoisena perheeseen, joka kasvoi vuosien myötä kahdeksanlapsiseksi. Yksi hänen pikkusiskoistaan menehtyi kolmevuotiaana. Elli oli kuusivuotias, kun perhe muutti isän rakentamaan taloon, jossa oli yksi huone ja keittiö. Turvatakseen perheelleen paremman elämän isä lähti töihin Amerikkaan. Sieltä palattuaan hän rakensi kotitaloon toisen ison huoneen.

Lasten oli osallistuttava kodin töihin pienestä pitäen. Elli arvelee, että tämän vuoksi muistoja elämän varhaisista vuosista on jäänyt mieleen kovin vähän. Leikeille ei ollut juuri aikaa eikä ollut leikkikalujakaan sillä tavoin kuin nykyään on.
Elli kuului kotiseudullaan ensimmäisiin lapsiin, jotka pääsivät kiertokoulun sijaan oikeaan kouluun. Alakoulua käytiin kaksi vuotta ja kansakoulua neljä vuotta.

Isä rakensi huonekaluja ja kangaspuita. Äiti kutoi kankaita myyntiin. Sen taidon Ellikin oppi. Nuorena tyttönä hän ahkeroi kangaspuiden äärellä. Tarkkana piti olla, sillä yksikin virhe saattoi pilata koko työn.

Jeesus pitää huolta

Elli oli innokas nuorisoseuralainen. Hän oli mukana tanhuissa ja näytelmissä. Nuorisoseuran tanssilattialla hän tutustui tulevaan puolisoonsa. Yhteinen elämä aloitettiin talossa, joka rakennettiin miehen kotitilasta lohkaistulle osuudelle. Alkuun lähdettiin käytännössä tyhjästä.

Niihin aikoihin Ellin ajatukset suuntautuivat yhä useammin uskonasioihin. Puolison lapsuudenkodissa pidettiin seuroja, ja nuori nainen imi itseensä siellä kuulemaansa sanomaa. Ellin Evijärvellä asunut sisko tuli uskoon paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Elli lähti katsomaan, millaista siskon uudessa kotiseurakunnassa oli.

– Siellä minä jättäydyin, annoin koko elämäni Jeesukselle. Hän on pitänyt minusta huolta, hän sanoo.
Siitä pitäen usko Jeesukseen on ollut elämän ykkösasia.

– Pyrin aina vain lähemmäksi Jeesusta ja haluan seurata häntä niin kuin hän meitä Raamatussa opettaa. Suurin asia on rakkaus, se että rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä, Elli selvittää.

Luottamus Jumalaan on kantanut myös elämän raskaimmissa vaiheissa. Kaikkein kovin koetus oli nuorimman pojan menehtyminen luusyöpään vähän yli viisikymppisenä. Kahden pojan moottoripyöräkolarit olivat tilanteita, jotka saivat Ellin huutamaan Jumalan puoleen. Kuin ihmeen kautta molemmat pojat selviytyivät.

– Vanhin poikani on nyt 77-vuotias, toinen poika 76-vuotias ja tytär 72-vuotias. Sanon heitä edelleen lapsikseni, niin hassulta kuin se saattaa kuulostaakin. He pitävät minusta hyvää huolta. Lapsenlapsia on kymmenen ja heidän lapsiaan neljätoista.

”Rakastan elämää”

Viisitoista vuotta sitten leskeksi jäänyt Elli elelee nykyään asunnossaan Kortesjärven keskustassa. Tien toisella puolella on Kortesjärven helluntaiseurakunnan rukoushuone, jossa hän pääsee tapaamaan ystäviä ja vahvistumaan yhteisestä uskosta.
Vaikka ikää on sata vuotta, Ellin ajatus kulkee edelleen kirkkaana. Silmissä on iloinen tuike, ja hymy valaisee kasvot tuon tuosta.

Elli sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä. Hän pitää tyytyväisyyttä yhtenä pitkän iän salaisuuksista. Ellille on tärkeää, että välit lähimmäisiin ovat kunnossa. Anteeksipyytäminen ja -antaminen on ollut paras lääke katkeroitumista vastaan.

– Vihamiehiä minulla ei tietääkseni ole, vaikka eivät kaikki minustakaan varmasti tykkää. Taivaskaipuuta toki tunnen, mutta toisaalta rakastan elämää, Elli tuumaa.

Kännykkä ja tabletti

Ellin kodissa on televisio, mutta sen tarjonta ei häntä kiinnosta uutisia ja eduskunnan kyselytunteja enempää. Sitäkin useammin on käytössä tablettitietokone.

– Taksikuski tämän hankkimista ehdotti. Hän sanoi, että kun kerran osaat käyttää kännykkää, niin kyllä opit tablettiakin käyttämään. Soitin vanhemmalle pojalle, ja samana päivänä hän jo toi tämän minulle, Elli kertoo.

Tabletistaan hän katsoo TV7-kanavan kristillisiä ohjelmia. Niiden parissa kuluu pitkät tovit.

Lopuksi on kysyttävä, mitä Elli toivoo Suomelle seuraavien sadan vuoden varalle.

– Toivon rauhaa ja kaikin puolin hyvää aikaa. Kunpa ihmiset eläisivät Raamatun ohjeiden mukaan ja rakkaus saisi vallata kansan niin, ettei oltaisi toinen toisilleen katkeria. Elämä on parasta silloin, kun se eletään anteeksiantamuksessa.

Teksti ja kuva: Sirpa Juvonen


Lue myös nämä jutut

Kun kaikki toivo oli mennyt, Janne Pahkala päätti kokeilla rukousta. Se kannatti.
Kari Ketojasta ja Marjaana Raumasta tuli pastoreita, koska he halusivat muidenkin kokevan Jumalan ja seurakunnan huolenpitoa.
Oli vuosi 1968, ja kahdeksanvuotias Kari Ketoja oli saanut juuri di...
Uskoontulon aikaansaama muutos vankilatuomiota istuneessa poikaystävässä sai Outi Lepistön selvittämään uudelleen ateistisen maailmankatsomuksensa perusteet.
Parasta Suomelle